
Kun huoli lapsen kehityksestä herää, tarvitaan toimintakykytietoa
Varhaiskasvatuksessa työskentelee runsas joukko ammattilaisia, jotka arvioivat lapsen tuen tarvetta kasvun eri vaiheissa. Valtaosassa päiväkodeista ja neuvoloista puuttuu kuitenkin yhteinen standardoitu tuen tarpeen arviointimenetelmä, jota voisi hyödyntää yli sektorirajojen.
Maailman terveysjärjestön kehittämään toimintakyvyn ICF-luokitus tarjoaa tähän ketterän ratkaisun. Kun ammattilaiset ryhtyvät yhdessä käyttämään ICF-työkaluja, päiväkotiin ja neuvolaan syntyy systeeminen ICF-toimintamalli. Siitä hyötyvät lapset, perheet sekä koko varhaiskasvatuksen ekosysteemi.



Systeemisen ICF-toimintamallin kaksi periaatetta
1. Ammattilaisten yhteinen kieli ja ICF-osaaminen
Systeemisen ICF-toimintamallin ensimmäinen ydinajatus on, että kaikki lapsen ympärillä toimivat ammattilaiset puhuvat samaa kieltä – ICF-kieltä. ICF on Maailman terveysjärjestön kehittämä kansainvälinen toimintakyvyn luokitus. Sen avulla muodostetaan yhtenäinen kokonaiskuva siitä, miten toimintakyky vaikuttaa lapsen hyvinvointiin, oppimiseen ja arjessa selviytymiseen.



2. Systeeminen tiimityö yli sektorirajojen
Toinen ydinajatus on, että kaikki ammatilaiset arvioivat lapsen toimintakykyä samoilla ICF-työkaluilla, keskustelevat, konsultoivat toisiaan ja jakavat tietoa, jotta kaikille muodostuu yhteinen tilannekuva yli sektorirajojen. Silloin lapsi saa oikeita tukitoimia oikeaan aikaan.



Systeeminen ICF-toimintamalli
Pilotoimalla pysyväksi toimintamalliksi
Tuloksia viiden viikon tiimiopiskelulla – tunti viikossa
Ammattilaisten kevyt pilotointi riittää osoittamaan, mihin ICF-toimintamalli vaikuttaa. Pilotissa ammattilaiset suorittavat verkkokurssilla osaamismerkkejä ensin itsenäisesti verkossa, sitten tiimiopiskeluna tiiminvetäjän johdolla. Osaamismerkkien suorittaminen etenee porrasmaisesti. Pääosa opiskelusta ja oppimisesta tapahtuu tiimien normaalissa arjessa.
- ICF-Ammattilainen-merkin tarkoitus on saada ICF-perusteet ja ICF-työkalut haltuun.
- ICF-Tiimiosaaja-merkin tarkoitus on rakentaa tiimille systeeminen sektorirajat ylittävä ICF-toimintamalli.
- ICF-Mentori-merkin tarkoitus on varmistaa toimintamallin juurruttaminen ja ylläpito tiimissä ja jatkossa koko yksikössä.

ICF-osaamismerkit todentavat osaamisen



ICF-perusteet haltuun kaikille
ICF-tiimityö yli sektorirajojen
ICF-toimintamallin juurruttaminen ja ylläpito
- ICF-perusteet
- ICF-työkalut
- Itsenäinen opiskelu
- Monialainen ICF-arviointi
- Tiimin ICF-käyttöopas
- Tiimiopiskelu
- ICF-toimintamallin ylläpito
- ICF-osaamisen seuranta
- Yksilöopiskelu


Pilotoinnin tulokset

Pilotoinnin tuloksena organisaatio saa käyttöönsä
- Tiimin valmiin ICF-käyttöoppaan, joka luo pohjan päiväkodin systeemiselle ICF-toimintamallille
- Käyttöönottopäätöksen tueksi todellista ICF-dataa ja ammattilaisten ICF-kokemuksia

Toimintakykytieto on varhaiskasvatuksen strateginen resurssi


- Nopeampi tuki – tuen tarpeet tunnistetaan varhain
- Tuen rakenteinen määrittely – selkiyttää sivistyksen ja soten rooleja
- Vähemmän turhaa työtä – ei päällekkäistä arviointia
- Mitattava vaikuttavuus – näemme, että työmme tuottaa tulosta
- Paremmat päätökset – data ohjaa resurssointia
- Taloudellinen hyöty – korjaava työ vähenee


ICF-työkalut varhaiskasvatuksessa
Pilottitarjous ke 30.9. asti
55 € / opiskelija (+alv)


Verkkokurssi
- Oppimateriaalit systeemisen ICF-toimintamallin käyttöönottoon tiimissä/yksikössä/organisaatiossa
- Sisältää kaikki kolme osaamismerkkiä
- Kansainvälinen Open Badges -standardi
- Oppimateriaalin käyttöoikeus 12 kk

ICF-työkalut
Lapsilinkki-työkalut
- Kokeile-lisenssi, 0 € / vuosi, riittää pilotointiin
- Arki-lisenssi 117 € / vuosi
- Ammatti-lisenssi / 249 € / vuosi
- Lisäkartoituksia tilattavissa
Esittelyt osoitteessa lapsilinkki.fi






Lisätiedot:
Helena Lehtimäki
040 5629 441
helena.lehtimaki at oppimaa.fi
Oppimaa® Oy


